Ei ole miltä näyttää

Taiteessa kaikki ei ole aina sitä miltä ensi silmäyksellä näyttää. Materiaalin paljastuminen värien ja muotojen takaa tuo teokseen kiinnostavan kaksoisvalotuksen, uuden ulottuvuudenkin. Tämän oivalsivat kollaasien sommittelijat jo sata vuotta sitten.

Ensi katsomalta useampikin Marjatta Palaston teos näyttää konstruktivistiselta, hivenen minimalistisesti rakennetulta maalaukselta. Kysymys kuuluu: onko kuvanveistäjä ryhtynyt maalariksi? Lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin, että teokset on sommiteltu aaltopahvista. Näin ne voidaan luokitella reliefeiksi, jos niitä nyt ylipäätään tarvitsee luokitellakaan.

Aaltopahvi on arkinen materiaali. Sen avulla taiteilija on liittänyt tiukkaan sommitteluun uuden viestin. Sama ilmiö toistuu mustissa reliefeissä, joissa erilaiset nauhat risteilevät joskus varsin vapaamuotoisestikin. Teokset on rakennettu polkupyörän sisärenkaista siis kumista. Joihinkin niistä on jätetty näkyviin tekstikatkelmia, jotka kertovat aikaisemmasta käytöstä. Jossain taas on mukana metallisia venttiilejä. Niiden viesti on sama kuin tekstienkin, mutta samalla ne tuovat teokseen tuoretta karheutta.

Tuumaus

Tuumaus, 2018

Marjatta Palasto pitää harvoin yksityisnäyttelyitä. Siksi on aina ilo nähdä hänen uusia teoksiaan. Ja mikäpä sopisi paremmin uusien teosten esittelyyn kuin Kenetin uuden gallerian avajaisnäyttely. Avoinna 28.4. saakka.

Ajan patina ja ironia

Kari Cavénkin käyttää teoksissaan hylkytavaraa, käytöstä poistettua materiaalia ja hylättyjä esineitä. Hänkin antaa hylätylle uuden elämän. Uran alussa – yli kolmekymmentä vuotta sitten – hän rakensi reliefinsä purkulaudoista. Jälki oli suorasukaisen krouvia. Myöhemmin taiteilija on työstänyt teoksiaan alkuvaihetta enemmän, tehnyt niistä enemmän veistoksia.

Aluksi olin vähän pettynyt tuohon työstämisen lisääntymiseen. Pidin enemmän karheista ja rosoisista teoksista, joista kuitenkin näki aikaisemman käytön jäljet. Myöhemmin olen alkanut pitää näistä uusista veistoksista. Niihin on tullut entistä enemmän vivahteita ja sävyjä.

Näyttelyn nimi on Työmiehen päiväkirja. Se on moniselitteinen, se viittaa useampaan suuntaan. Tietenkin siitä etsimättä tulee mieleen Risto Jarvan samanniminen elokuva. Toisaalta kokonaisuuden voi mieltää myös muistiinpanoiksi uran varrelta. Ja moniselitteisiähän teoksetkin ovat.

Cavén yhdistää käytöstä poistettuja esineitä yllättävällä tavalla niin että mukana on edelleen niiden kantama ajan patina, mutta uudet rinnastukset tuovat niihin myös vahvaa huumoria, ironiaakin. Kysymys ei ole ready-madesta, valmistaiteesta, vaikka Marcel Duchampin henki leijuukin niiden ympärillä. Cavén käyttää esineitä materiaalinaan ja luo niitä yhdistelemällä ja muokkaamalla uusia kokonaisuuksia.

Kari_Cavén_Apuva_2018_54x90x31cm_GA5250

Apuva, 2018

Himmelimukaelmat, käyttökelvottomiksi yhdistellyt tuolit tai lattialle sijoitettu joukko värikannuja avaavat näkymiä sekä arkiympäristöömme että taidehistoriaan. Cavén tarkkailee valppaasti ympäristöään ja nappaa sieltä yksityiskohtia työtään varten. Vai pitäisikö sanoa Pablo Picassoa mukaillen: hän ei etsi, hän löytää.

Työmiehen päiväkirja on esillä Galerie Anhavassa 28.4. saakka.

Mainokset