Arvoituksia ja nostalgiaa

Amos Rex, Helsinki – René Magritte: Elämänviiva. Avoinna 19.5. saakka, ma, ke ja pe 11-18, to 11-20, la, su 11-17. Helsingin Taidehalli – Paul Osipowin maalauksia. Avoinna 24.3. saakka, ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la, su 11-17. Forum Box, Helsinki – Erika Adamssonin maaluksia. Avoinna 24.2. saakka, ti-pe 11-17, la, su 12-16.

Amos Rex jatkaa komeasti suurella suosiolla alkanutta näyttelyohjelmaansa. Nyt esillä on viime vuosisadan tärkeän ja ehkä kiinnostavimman surrealistin René Magritten (1898 – 1967) taiteen katselmus. Se kattaa taiteilijan uran kaikki vaiheet uran alusta loppuun. Esillä on yli 80 teosta.

amos_rex_magritte_2019_Le-Retour-de-flamme_1943-

René Magritte: Le Retour de Flamme, 1943

Näyttelyn nimi Elämänviiva tulee esitelmästä, jonka Magritte piti yli 80 vuotta sitten. Siinä hän pohdiskelee taidettaan ja sen tekemistä selittämättä kuitenkaan sitä puhki. Moni asia jäi edelleen avoimeksi, ja muissa yhteyksissä hän ei koskaan suostunut taidettaan tulkitsemaan.

Magritte aloitti abstraktin taiteen tekijänä; teoksissa näkyy erityisesti kubismin vaikutus. Muutaman vuoden päästä hän tutustui ranskalaiseen surrealismiin ja innostui siitä. Belgialaisen Magritten surrealismi poikkesi kuitenkin ranskalaisesta. Hän ei kaivautunut unien maalimoihin, vaan etsi todellisuuteen uusia ja yllättäviä näkökulmia.

amos_rex_magritte_2019_La-Lampe-philosophique_1936-1024x853

René Magritte: La Lampe philosophique, 1936

Taiteilija sanoi etsivänsä selvyyttä ihmiseen liittyvään arvoitukseen, mysteeriin. Ehkä hänen kuvansa kuitenkin tekevät kaikesta entistäkin arvoituksellisemman. Hän rakentaa yllätyksiä yhdistämällä asioita, joita emme arjessamme ole tottuneet yhdistämään. Näin syntyy myös visuaalista huumoria, joskus ironistakin. Hän yhdistää myös oivaltavasti tekstiä ja kuvaa käyttäen hyväkseen kirjainten typografiaa.

amos_rex_magritte_2019_Le-Grand-Siècle_1954-1024x840

René Magritte: Le Grand Siècle, 1954

Mielenkiintoinen on vuosi 1948 eli vaihe, jota Magritte kutsui sikailukaudeksi. Siihen kuuluu näyttely, jonka hän järjesti Pariisissa. Siinä oli tarkoitus tehdä pilkkaa ranskalaisten hienostelusta. Tavoite saavutettiin. Magritte rikkoi välinsä sikäläisiin surrealisteihin lopullisesti. Seuraavalla vuosikymmenellä taiteilija palasi klassiseen surrealismiin, ja klassikoitahan noista teoksista sitten tulikin.

amos_rex_magritte_2019_Les-Marches-de-lété_1938-1024x849

René Magritte: Les Marches de Létè, 1938

 

Paul Osipowin takautuva näyttely osoittaa kuinka moneen ja joskus yllättäväänkin suuntaan hänen taiteensa on kulkenut. Hän sanookin, ettei hänen uransa ole edennyt lineaarisesti pisteestä a pisteeseen b, vaan se on risteillyt sinne ja tänne aina kiinnostuksen mukaan. Kaikissa vaiheissa teokset pysyvät kuitenkin ihailtavan selkeinä.

Uran alku sijoittuu poptaiteen tontille. Esikuvat löytyvät Britanniasta ja Yhdysvalloista. Taitava Osipow tässäkin lajissa oli. Näyttelyssä on pari esimerkkiä tuolta ajalta. Olisin suonut olevan enemmänkin.

Paul Osipow, Paradise View II, 1989

Paul Osipow: Paradise View. 1989

Poptaiteen kausi jäi kuitenkin lyhyeksi. Osipow suuntasi geometriseen ei-esittävään taiteeseen, jota kutsutaan konkretismiksi tai konstruktivismiksi. Hän maalasi kaakelimaisia pintoja, rakenteita, jotka viestivät vai itsestään. Kuitenkin niissäkin joskus tulee esiin tilavaikutelma tai syvyysulottuvuus. Sarjallisuus liittyy tuohon parinkymmenen vuoden mittaiseen jaksoon. Varsinkin 1970-luvun vaihe on katselmuksessa aika niukka. Toisaalta näin pitkältä uralta jää väkisinkin jotakin esittelemättä.

Aika yllättävää oli Osipowin paluu esittävään kuvaan parikymmentä vuotta sitten. Muun ohella hatut, makkarat ja klassisen arkkitehtuurin fragmentit tulivat mukaan kuvaan. Alastontutkielmien voimakkaassa ääriviivassa ja pelkistetyssä sarjakuvamaisuudessa voi nähdä vaikkapa häivähdyksen poptaiteesta. Sitä voisivat olla myös hienot ”ryijymaalaukset”.

Paul Osipow täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Taidehallin katselmus on komea juhlanäyttely.

Paul Osipow, Espressopannu, juureksia, 2003,

Paul Osipow: Espressopannu, juureksia, 2003

 

Erika Adamsson on kiinnostava ja sympaattinen maalari. Esittävä kuva on hänen taiteessaan luontevasti pääosassa. Kertovaakaan ainesta hän ei karta. Ihminen, erilaiset interiöörit, erilaiset tilanteet ja ihmissuhteet nousevat vaivattoman tuntuisesti esiin.

Pale Green Taffeta, 2019 Erika Adamsson,

Erika Adamsson: Pale Green Taffeta, 2019

Maalaukset ovat tummansävyisiä vähän kuin mustavalkoiset valokuvat. Sikäli ne tuovat mieleen menneen maailman, muistot ja niihin liittyvän nostalgian. Historiaan viittaavat myös ihmisten vaatteet ja erilaiset tilanteet, palvelijat ja rouvat, ylelliset maljakot ja sikaria polttava johtaja. Ja tietenkin menneeseen maailmaan kuuluu niin ikään Alexander, muotokuva Ingmar Bergmanin Fannyn ja Alexanderin toisesta päähenkilöstä.

Perception, 2019 Erika Adamsson,

Erika Adamsson: Pereception, 2019

Adamsson maalaa spontaanin ja vauhdikkaan tuntuisesti. Maali on välillä paksuhkoa ja öljyistä. Tällainen värinkäyttö alumiinipohjalle vaatii taitoa. Hieno näyttely, toimiva kokonaisuus.

Kirjoitus on julkaistu Demokraatissa 21.2.2019

 

 

Mainokset

Ihmissuhteita kubismia

Aarne ja Arja Jämsä ovat viime vuosina esiintyneet näyttelyissä usein parina. Ja usein he ovat tulkinneet omaa henkilökohtaista arkeaan ja tietenkin myös juhlaa. Huumori on ollut aina vahvasti mukana. Aarne on kuvanveistäjä ja Arja maalari. Yleensä he kuitenkin esittelevät saman lajin teoksia. Niin nytkin (Galleria Katariina 3.3. saakka).

Aarne Jämsä kuvaa tussilla sävytetyillä akvarelleillaan pariskunnan elämää, ehkä intiimiäkin. Hahmot ovat tunnistettavia, hivenen karikatyyrimaisia, mutta hyvin karakteristisia. Aarne on hyvä piirtäjä kuten kuvanveistäjät usein.

Aarne_kuutamo

Aarne Jämsä: Sarjasta Kuutamolla, 2018-19

Teokset ovat tumman sävyisiä. Hahmot nousevat esiin hämärästä, miltei pimeästä taustasta; osuvasti yhden sarjan nimikin on Kuutamolla. Kerros kerrokselta etenevällä työstämisellä taiteilija on saanut aikaan eläviä ja samalla vähän mystisiäkin kokonaisuuksia. Ensi vilkaisulla teokset näyttävät grafiikalta. Eikä ihme, sillä kerros kerrokseltahan siinäkin lajissa edetään.

Arja Jämsänkin maalaukset kuvaavat kotoista maailmaa, vaikka ihmisiä niissä ei juuri olekaan. Esillä on katettuja pöytiä, astioita, sekä ehjiä että rikkinäisiä. Tietysti niistä voi löytää vertauskuvia yhteiselämästä aina epäsopuun ja siihen liittyvää astioiden rikkomiseen saakka. Mutta kotoiseltahan niiden maailma vaikuttaa.

Arja_kansi

Arja Jämsä: Kansi, 2018-19

Maalauksissa astiat on kuvattu yhteydestään irrallisena ikään kuin näyteikkunaan tai tuotekuvaston kuviin asetettuina. Ratkaisu on onnistunut onhan kokonaisuuden nimikin Arjan ja Aarnen uudet astiat. Esittelystä, vaikkakin monimerkityksisestä, tässä tietyllä tavalla on kysymys.

Arto_Kettunen-2018-Kurvi-26x35

Arto Kettunen: Kurvi, 2018

Katariinan studiossa on Arto Kettusen maalauksia. Aiheena on pääkaupunkimme Helsinki, sen katunäkymät ja rakennukset. Aihe on näinä aikoina vähän yllättävä, tuntuu että se on aika lailla loppuun kaluttu. Kunnialla Kettunen kuitenkin on ottamastaan tehtävästä selvinnyt.

Perhepotretteja ja komeroita

Ihmissuhteita ja kotoisia asioita käsitellään myös Nora Tapperin näyttelyssä. Nimi on Siivouskomero ja muita veistoksia. Taiteilija on lähestynyt aihetta omalla rosoisella ja huumorin sävyttämällä tavallaan, suorasukaisestikin.

Siivouskomerot ovat rikkinäisiä, sellaisia joita on yritetty korjata, mutta huonolla menestyksellä. Ne näyttävät siltä kuin olisivat jääneet paikoilleen muuton jäljiltä, ikään kuin eivät kelpaisi enää alkuperäiseen tehtäväänsä. Tilan tulkinnasta ja haltuunotostahan tässä on kysymys.

edf

Nora Tapper: Sali, 2019

Muut veistokset ovat komeroita moniulotteisempia, mutta samaa epäkäytännöllisyyttä niissäkin on. Tuolia ja pöytää olisi vaikea käyttää ja kulmikkaat putketkin ovat vailla yksiselitteistä merkitystä. Pienoisveistokset ovat suurelta osaltaan perhepotretteja. Sommittelu on kuin vanhoista kodikkaista albumivalokuvista. Ne tuovat mieleen primitiiviset veistokset, mutta ehkä niiden kulmikkaat ihmishahmot ja muut esineet ovat sittenkin enemmän kubismia, Yhteyshän näilläkin lajeilla on.

Tämä hieno näyttely on esillä Galleria Sculptorissa 24.2. saakka.

edf

Nora Tapper: Kolmijalkainen pöytä, 2019