Kaupungista, sairaaloista ja lahden takaa

 

Ateneumin taidemuseo, Helsinki – Kohtaamisia kaupungissa. Avoinna 20.1.2019 saakka, ti, pe 10-18, ke, to 10-20, la, su 10-17. Arkkitehtuurimuseo, Helsinki – Vuosisata sairaalasuunnittelua. Paatelat arkkitehteina. Avoinna 24.2.2019 saakka, ti-su 11-18, ke 11-20. Helsingin Taidehalli – Alice, Neeme & Ness. Avoinna 13.1.2019 saakka, ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la, su 11-17

Kohtaamisia kaupungissa on jälleen kerran oivallinen osoitus Ateneumin näyttelyohjelman korkeasta tasosta. Kokonaisuus on rakennettu taidolla ja näkemyksellä. Katselmuksessa esitellään kaupunkimiljöötä, lähinnä Helsinkiä taiteilijoiden kuvaamana, mutta toisaalta tuodaan esiin myös se, mitä on olla kaupunkilainen.

Rantanen

Ulla Rantanen: Katukuva, 1969

Suomalainen taide muutti metsästä kaupunkiin oikeastaan uuden, kultakauden jälkeisen sukupolven voimin. Vuosisadan vaihteen mestarithan eivät juuri kuvanneet kaupunkia. Hehän rakensivat ateljeensakin erämaahan. Pääkaupunki tuli aiheeksi uuden vuosisadan mukana. Ateneumin näyttely onkin läpileikkaus viime vuosisadan taiteestamme.

Näyttelyssä on monia modernia Helsinkiä, esimerkiksi Töölöä kuvaavia maalauksia. Sen katunäkymät tuolloin uudesta ja modernista miljööstä viestivät vasta itsenäistyneen kansan tulevaisuudenuskosta. Toki alakuloisiakin maisemia on mukana. Erityisesti graafikot kuten Reino Harsti, Tuulikki Pietilä tai Aune Mikkonen olivat ahkeria pääkaupungin kuvaajia. Heillä mukaan tulevat myös ihmiset työssä ja vapaa-ajan vietossa.

Kaupunkia ei näyttelyssä esitellä vain katukuvina. Monissa maalauksissa vietetään kaupunkilaista elämää sisätiloissa ja avataan sieltä ikkuna ulos. Näin on saatu aikaan mielenkiintoinen kaksoisnäkökulma.

Elga Seseman: Street, 1945

Näyttelyssä esitellään ansiokkaalla tavalla myös aiemmin vähälle huomiolle jääneitä taiteilijoita. Yksi heistä on Elga Seseman. Häneltä on mukana hivenen ekspressionistissävytteisiä katunäkymiä, mutta myös henkilökuvia. Jälkimmäisissä tulee esiin paitsi modernin ihmisen tietoisuus itsestään myös tämän persoonallisuuden ristiriitaisuus. Nämäkin ovat kaupunkielämään liittyviä elementtejä.

Sata vuotta sairaaloita

Jos Kohtaamisia kaupungissa vie katsojan viime vuosisadan taiteen pariin, niin samalle kaudelle johdattaa myös Arkkitehtuurimuseon näyttely. Se avaa näkymän toisaalta sairaala-arkkitehtuuriimme itsenäisyyden alusta tähän päivään ja toisaalta yhden toimiston Paatelan vaiheisiin ja tuotantoon sadan vuoden ajalta.

Anatomianlaitos

Jussi ja Toivo Paatela: Helsingin yliopiston anatomian laitos, 1928

Suomalainen sairaalarakentamisen nousu ajoittuu itsenäistymisen jälkeisiin vuosiin. Lääketiede kehittyi, ja se vaati myös arkkitehtuurilta uusia ideoita. Tuolloinen kansantautimme tuberkuloosi oli yksi syy pohtia suunnittelua toden teolla.

Minulla on lapsuudestani lähtien säilynyt mielikuva sairaaloista puhdaspiirteisen funktionalistisina, valkoisina ja puhtaina rakennuksina. Ne tavallaan loivat uskoa tulevaisuuteen ja paranemiseen.

Paateloidenkin tuotannossa on näitä hienoja valkoisia sairaaloita kuten vaikkapa Kinkomaan tai Kiljavan parantolat. Työt alkoivat kuitenkin klassismin merkeissä. Helsingin Kruununhaassa sijaitseva yliopiston anatomian laitos on tästä hieno esimerkki. Julkisivut ovat puhdaspiirteistä 1920-luvun klassismia ja interiöörit hienoa art decoa.

Sairaalat pitää suunnitella niin että sekä itse rakennuksiin ja tonteille jää tilaa laajennuksiin. Lääketieteeseen tulee uusia innovaatioita, mutta myös ennen tuntemattomia sairauksia tulee esiin. Nyt raja on tulossa vastaan esimerkiksi Helsingin Meilahdessa.

Näyttelyn yhteydessä on julkaistu kirja, joka esittelee paitsi Arkkitehtitoimisto Paatelan toimintaa myös sairaala-arkkitehtuuria yleisemminkin.

Naapurin puolelta

Virolaiset taiteilijat yllättävät usein. He tuntuvat aina olevan askelen tai ainakin puoli meikäläisiä edellä. Tämä tulee taas kerran ilmi Taidehallin näyttelyssä , jossa on esillä kolmen taiteilijan Alice Kaskin, Neeme Külmin ja Jass Kaselaanin teoksia.

Jass Kaselaan

Jass Kaselaan: Object, 2018

Kaselaanin humiseva ja kumiseva Objekti on vaikuttava, ehkä vähän pelottavakin teos. Se on kuin sukellusvene tai mikä tahansa sotakone, ja se täyttää miltei koko kuvanveistosalin. Mukana on myös sarja valokuvia, nekin tummansävyisiä.

Alice Kaskin maalauksissa kädet ovat pääosassa. Niihin huomia keskittyy, itse ihmishahmo on esitetty hyvin viitteellisesti. Käsi on tarpeellinen taiteilijalle, mutta käden jälki voi jäädä maailmaan muiltakin. Tämän ajatuksen herätti teos Kekkosen käsi.

Alice Kask,

Alice Kask: Painting, 2018

Tilaan levittäytyviä veistoksia ovat myös Neeme Külmin teokset. Yhteen aihe on otettu Taidehallin arkkitehtuurista. Ääni näihinkin liittyy.

Näyttelykuvia

Kuutti Lavonen ei juuri esittelyjä kaipaa. Hänen hienot renessanssista ja barokista nousevat ihmiskuvansa ovat tuttuja useimmille. Uudessa näyttelyssä on mukana ilahduttavan paljon grafiikkaa, ei niinkään maalauksia tai piirustuksia. Taito niissäkin näkyy. Avoinna Duetossa 23.12. saakka.

Tan_2018

Kuutti Lavonen: Tan, 2018

Nykyvalokuvaajat pyrkivät usein eroon dokumentarismin perinteestä. Sitä tekee myös Ulla Jokisalo. Hän lavastaa, muuttaa teoksia kolmiulotteisiksi ja rakentaa installaatioita, veistoksiakin. Näin avautuu uusia näkökulmia tuttuun lajiin. Avoinna HAMissa 27.1.2019 saakka.

Katu-uskottavuus, ennen kaikkea, 2018 (Kokoelmasta Flâneurs for

Ulla Jokisalo: Katu-uskottavuus, ennen kaikkea, 2018

Viggo Wallensköld on omaperäinen taiteilija, unien tulkitsija ja näkyjen näkijä. Hän kuvaa ihmisen monena, miehenä tai naisena tai jonakin muuna. Nyt mukaan on tullut entistä enemmän ryhmäkuvia ja ikään kuin sosiaalisia suhteita. Mutta surumielinen yksinäisyyskin on jäljellä. Avoinna Taidesalongissa 20.12 saakka.

Hauta (1.)

Viggo Wallensköld: Hauta 1 2018

 

Artikkeli on julkaistu Demokraatissa 13.12.2018.

Mainokset