Kuvan virtuoosi ja tilan testaajat

Helsingin Taidehalli – David Hockneyn maalauksia ja grafiikkaa. Avoinna 18.11. saakka, ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la, su 11-17.

Taidehalli Kohta, Helsinki – Omakuva. Martti Aihan veistoksia ja piirustuksia. Avoinna 30.9. saakka, ke-pe 12-18, la, su 12-16.

Galleria Ama, Helsinki – Marja Kanervo: Materiaaleista. Avoinna 2.9. saakka, ti-pe 11-17, la, su 12-16.

David Hockney on viime vuosisadan jälkipuoliskon ja tämän vuosituhannen alun merkittävimpiä länsimaisia taiteilijoita. Hän on myös aikamme kuuluisin englantilaissyntyinen taiteilija.

Hockney on vaihtanut tyyliä ja ilmaisua sujuvasti. Hän on muuntautumiskykyinen. Tässä mielessä hän muistuttaa toista viime vuosisadan merkittävää taiteilijaa Pablo Picassoa. ”Minä en etsi, minä löydän”, sanoi Picasso aikanaan. Samaa voisi sanoa Hockneykin. Hän ottaa häikäilemättömästi teoksiinsa aineksia muilta taiteilijoilta, myös Picassolta. Kubismi on yksi taiteilijan kiinnostuksen kohde; sitä hän testaa myös valokuvakollaaseissaan.

Uran alku sijoittuu samoihin aikoihin kuin tunnettujen englantilaisten ja amerikkalaisten poptaiteilijoiden. Tämän suunnan taiteilijaa Hockneystä ei kuitenkaan tullut. Alkuvaiheessa, 1960-luvulla, hänen teoksissaan on vahva surrealistinen juonne, abstraktin rajoillakin hän liikkuu. Seuraavalla vuosikymmenellä mukaan tulevat huikean tarkat ihmiskuvat, sekä maalaukset että piirustukset. Näitä – kuten myös surrealistisia teoksia – on ilahduttavasti mukana Taidehallin näyttelyssä.

Muutama teema on vielä mainittava. Niistä yksi on monipuolisesti tulkittu vesi. Siitä on näytteitä jo uran alun maisemissa. Taidehallissa on mukana muutama uimahallikuva, joissa myös vesielementti on näkyvällä sijalla. On myös homoeroottinen puoli, vaikka toisaalta Hockney teki herkkiä kuvia myös muusastaan Celia Bitwellistä. Kiinnostavia ovat myös myöhemmän kauden kuvat Islannista ja Pohjois-Norjasta. Niissä maiseman hahmotus on suurpiirteistä, mutta värit loistavat.

Ensikatsomalla Taidehallin näyttely vaikutti vähän vaisulta. Tuntui kuin jotain olisi puuttunut. Toisaalta supersuositun Hockneyn teoksia on vaikea saada esille Helsinkiin saakka. Hyvä näinkin. Kyllä taiteilijan monipuolisuus tulee tässäkin esiin.

HOCKNEY CHRIsTOPHER with his glasses on 1984                                 Hockney the Other Side 1990-93

Christoffer with his glasses, 1984                        The Other Side, 1990-93

Omakuva: taide

Muuntautumiskykyinen taiteilija on myös kuvanveistäjä Martti Aiha. Hän hallitsee sekä monumentaalisen että intiimin ilmaisun, teokset ovat sekä yksittäisiä veistoksia että tilaan levittäytyviä kokonaisuuksia. Materiaali on aina ollut hänelle tärkeä haaste.

Materiaali on merkittävässä osassa myös Aihan uusissa teoksissa. Ihmisen kasvoja kuvavan teoksen kromi kiiltelee joka suuntaan, mutta toisaalta sen voimakkaat rypyt tai juomut tuovat mieleen loiston vastakohdan Dorian Grayn muotokuvan.

Samalla tavalla vastakohdat tulevat esiin teoksessa The Origin of Illusion. Puumainen teos on ontto, päällys huopaa tai kangasta ja sisus kromattu. Sisus heijastaa, mutta heijastaa vain itseään. Teoksessa Form for Red Colour yhteen pakatut punaiset ja lasitetut esineet ovat outoja, ne säilyttävät salaisuutensa.

Näyttelyn nimi Omakuva tarkoittanee sitä kuvaa, joka välittyy tuotannosta. Siihen kuuluvat myös lukuisat kiinnostavat piirustukset, joita on esillä veistosten ohella. Piirustuksista on näyttelyn yhteydessä julkaistu myös tukeva, hieno teos (Parus Verus).

                Aiha_origin                                   Aiha1

                Origin of Illusion, 2018                                         Stage Resonance, 2018

Materiaalit kertovat

Marja Kanervo on uransa aikana tehnyt monia hienoja teoskokonaisuuksia. Niille on ominaista herkkyys ja tietty hiljaisuus, niissä vähäeleisyys osoittaa voimansa ja mahdollisuutensa. Materiaalit, valo ja joskus hillityt väritkin tekevät teoksista vastustamattoman puoleensavetäviä.

Uudessa näyttelyssään Kanervo keskittyy miltei kokonaan niihin materiaaleihin, joita on työskentelyssä jäänyt jäljelle: kipsiä, teippiä, paperia, erilaisia jauheita. Hän on myös valokuvannut materiaalejaan laajaksi sarjaksi. Kovin minimalistinen kokonaisuus on ilmaisultaan.

Mutta mukana on myös yksi poikkeuksellisen dramaattinen teos. Sen punainen väri sisältää monia merkityksiä väkivallasta asti. Omalla tavallaan hauska, mutta myös liikuttava on teos Henkilökohtaista, jonka pääosassa ovat lehdistä taitellut lennokit 

                                   Oksidipunainen_2018_pigmentti_metalli

                                   Oksidinpunainen, 2018

Näyttelykuvia

Virve Liljan maalauksissa ja grafiikassa on kiinnostavaa vuoropuhelua. Usein staattiseen, symmetriseenkin sommitteluun tuovat liikettä eloisa pintakuviointi ja onnistunut niukka väritys. Maalaukset ovat sympaattisia, mutta ehkä niitäkin enemmän pidin pienimuotoisesta grafiikasta. Avoinna Galleria Brondassa 9.9. saakka.

                                            Virve Lilja, Pitkällä retkellä, 2018, serigrafia, 32x23 cm

                                            Pitkällä retkellä, 2018

Tuula Anttosen maalauksissa on vahvoja pelkistetysti toteutettuja ihmishahmoja, jotka viestivät läheisyydestä ja kanssakäymisestä. Sommittelu on kuitenkin teoksissa keskeisintä, ja se kestää. Avoinna Galleria G:ssä 26.8. saakka.

                                     anttonen_auttaminenII

                                     Auttaminen II, 2018

Vaihteeksi on ilahduttavaa nähdä fotorealistisiakin maalauksia. Niissä on aina muutakin sisältöä kuin yhdenmukaisuus valokuvan kanssa. Arto Kettunen on taitavasti kuvannut ihmisten kotoista elämää, yksityiskohtia ja tunnelmia. Poseerauksiakin on mukana. Avoinna tm-galleriassa 26.8. saakka.

                                           arto_kettunen_saimi_somettaa_1

                                           Saimi somettaa, 2016

Julkaistu Demokraatissa 23.8.

Mainokset

Kartalta kartanon kanatarhaan

Pekilo, Mänttä – Kartasto. Mäntän XXIII kuvataideviikot. Avoinna 31.8. saakka, joka päivä 10-18.

Serlachius-museo Gösta, Mänttä – Kyse on ajasta. Koen Vanmechelenin teoksia. Avoinna 16.9. saakka, joka päivä 10-18.

Mäntän kuvataideviikkojen kuraattorit ovat vuodesta toiseen pyrkineet tekemään omanäköisensä kokonaisuuden. Usein on etsitty eripuolilta maata, marginaalistakin, ennen näkemättömiä tekijöitä. Joskus tuo etsintä on tuntunut pakonomaiseltakin.

Oman näköisensä näyttelyn on rakentanut myös galleristi ja monipuolinen taidevaikuttaja Veikko Halmetoja. Hänen otteensa vaikuttaa hyvin luontevalta, pakollisia kuvioita ei juuri ole, kokonaisuutta leimaa pikemminkin siedettävä keveys.

Näyttelyn teema on kartasto. Se on riittävän väljä, jotta sen ympärille voi rakentaa kokonaisuuden. Liikkumiseen, oikeastaan tiekarttaan, viittaa useampikin teos. Kuvanveistäjät Virpi Kanto ja Tapani Kokko ovat rakentaneet taidevankkurit, joilla nämä komeljanttareiksi sonnustautuneet taiteilijat liikkuvat kaupungillakin. Karttaahan kiertävä seurue tarvitsee.

Halmetoja on oivaltavasti ottanut mukaan sekä nuoria että jo iäkkäämpiä taiteilijoita. Outi Heiskanen on tietenkin pakollinen mukanaolija. Minua ilahdutti kuitenkin enemmän Timo Vuorikosken osuus; hänhän on paitsi taiteilija myös taidehistorioitsija. Hänen maalaussarjansa eurooppalaisilta rautatieasemilta on komea, ja teemaanhan sekin liittyy.

Näyttelyn ilmaisuskaala on monipuolinen: maalausta, veistoksia, grafiikkaa, tilateoksia, videoita, käsitteellistä ilmaisua. Pari graafikkoa jäi mieleen. Tiina Kivinen on jo konkari, monin tavoin kiitetty ja palkittu. Mari Hallapuro on sen sijaan häntä tuntemattomampi, mutta lahjakas tekijä hänkin on.

Yhteiskunnallinenkin ulottuvuus on mukana. Kalle Hammin taidokkaasti toteutettu teos muistuttaa – ainakin niin sen tulkitsin – pakolaisongelmasta. Tämä nykyajan kansanvaellus kaipaisi kipeästi ratkaisukseen karttaa. Tellervo Kalleinen ja Oliver Kohta-Kalleinen käsittelevät teoksessaan varmalla tavalla yksilön ja yhteisön suhdetta.

Runsashan tämänvuotinenkin Mäntän näyttely on. Itse asiassa sen yksityiskohtiin tutustuminen vaatisi useammankin vierailun. Kannattaa käydä.

kalle-hamm-ei-toivotut-II

Kalle Hamm: Ei-toivotut II

Kanatarha kartanolla

Joenniemen kartanon pihapiiri on muutettu suureksi kanatarhaksi. Siellä linnut käyskentelevät ylväinä ja välillä piiloutuvat koppeihinsa. Sama meno jatkuu Serlachius-museon sisätiloissa. Tosin niitä vallitsevat eläimet ovat täytettyjä tai maalattuja ja veistettyjä.

Asialla on belgialainen käsitetaiteilija Koen Vanmechelen. Ja kun asialla on käsitetaiteilija, esillä on vain osa kokonaisteoksesta, ja tuon osan tehtävänä on johtaa ajatukset laajempiin kokonaisuuksiin.

Tuo laaja teos on taiteilija toiminta kaiken kaikkiaan. Kysymyksessä on sosiaalinen veistos, sanoisi saksalainen Joseph Beuys, jos olisi vielä sanomassa. Oikeastaan Vanmechelen pyrkii häivyttämään rajaa kulttuurin ja luonnon väliltä. Hän kasvattaa kanojen ohella myös nisäkkäitä ja päästää niitä tarpeen tullen vapauteen.

Vanmechelen pyrkii myös yhdistämään alkuperäisen ja teknologis-teollisen maailman. Kanat nyt eivät ole pitkään aikaan edustaneet alkuperäistä luontoa, mutta joka tapauksessa taiteilija risteyttää maatiaiskanan teolliseen tuotteeseen. Näin syntyy uusi rotu. Vai syntyykö? Ehkä tässä on vertausluvallisesti myös ihmisen kohtalo. Toisaalta sisällämme on vielä alkuperästä luontoa, mutta se on kuorrutettu teknologian tuotteilla, sekä materiaalisilla että ei-materiaalisilla.

Eläimillä on myös monia symbolisia merkityksiä. Kana on äidillisyyden vertauskuva: kanaemo pitää huolen lapsistaan. Toisaalta eläin liittyy myös päinvastaisiin tuntoihin. Paniikkiin joutuneet ihmiset juoksevat sinne tänne kuin kanalauma.

Tällaiset vertauskuvat syntyvät katsojan mielessä. Taiteilija ei välttämättä ole pohtinut niitä lainkaan. Mutta ei hän näiden ajatusten synnyllekään mitään mahda.

Museon sisätiloissa on monenlaista materiaalia. On riikinkukkoja koristeellisesti sijoitettuna. Niilläkin on antiikista periytyvä merkityksensä. Ne on nähty auringon vertauskuvina. Medusaa esittävä veistos puolestaan viittaa suoraan antiikkiin. Vanmechelenin versiossa käärmeiden ohella sen seppeleeseen kuuluu myös kana.

      MechelseMaatiaiskana-CCP22-KoenVanmechelen                      Koen vanmechelen

      Maatiaiskana                                                                        Medusa

Näyttelykuvia

Serlachius-museo Gustafissa kaupungin keskustassa on esillä Elina Brotheruksen valokuvasarja Leikkikenttä. Kokonaisuus toimii hyvin museon yläkerrassa, ja siinä valokuvaajan kyvyt pääsevät oikeuksiinsa. Mukana on myös teemaan liittyvää tilallista materiaalia. Avoinna 6.1.2019 saakka.

Elina_Brotherus_Orange_Event_Part4_2017_sRGB

Elina Brotherus: Appelsiinitapahtuma.

Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Kangasalla on esillä näytteitä Urpo Lahtisen taidekokoelmasta. Ensimmäiseksi ei tule mieleen, että tämä sensaatiolehtien kustantaja oli myös taiteen ystävä. Näytteet kuitenkin vakuuttavat. Mukana on kotimaisia kuuluisuuksia, mutta myös Picasson, Dalin ja Cobra-tyhmään kuuluneen Corneillen teoksia. Avoinna 9.9. saakka.

                                                  Pablo Picasso Venus ja Amor, 1949

                                                   Picasso: Venus ja Amor.

Fiskarsin kesänäyttelyn teema on tänä vuonna keramiikka, savi. Mukana on runsaasti teoksia, jotka sijoittuvat käyttöesineen ja veistoksen välimaastoon tai ovat molempia. Näyttely osoittaa kuinka monipuolinen materiaali savi on. Kaiken lisäksi Fiskars on kiehtova miljöö. Avoinna Kuparipajassa 2.9. saakka.

                                                   Musta_sali_teos_Silvia_Siemes_kuva_Fotofabriken

                                                   Silvia Siemes: Musta sali.

Julkaistu Demokraatissa 9.8.