Muutama päivä sitten olin hyvän ystäväni Neulanreikämiehen kanssa yötä pienessä mökissä saarella Espoon edustalla. Sinä yönä oli täydellinen kuunpimennys. Pilvet peittivät kuitenkin ilmiön. Joka tapauksessa pimennyksestä olisi varmaankin saanut neulanreikäkameralla hienon kuvan. Vaikka ystävälläni tuskin oli kameraansa mukanaan.
Aamulla heräsin kohtalaisen varhain ja istuskelin yksikseni pihalla tylsät ajatukset päässäni. Ajattelin, että on tämä saarikin eräänlainen Lintukoto, vaikka naapurin mökki onkin 50 metrin päässä. Rauhaahan täältäkin haetaan, ja ainakin voi kuvitella, että kavala maailma on kaukana.
Siinä istuskellessani katselin myös oravaa, joka hyppeli männynoksalta toiselle. Se toi mieleeni Seitsemän veljeksen Timon laulun, sen jossa oravainen makaa makeasti sammalhuoneessansa. Se on hieno runo, suomalaisen kirjallisuuden hienoimpia. Vähän lapsellinenhan se on, mutta se kertoo ihmiselämän perusasioista: elämän- ja maailman pelosta, halusta paeta sitä kaikkea turvalliseen sammalhuoneeseen.
Timo laulaa laulunsa vähän ennen kuin veljekset astuvat lukkarin kouluun, jota he pelkäävät kuollakseen. Pakenemisen ajatus saa runossa ensimmäisen kerran ilmaisunsa, vaikka se ei vielä kehitykään teoiksi asti.
Urho Kekkonen syytti aikanaan vastustajiaan ulkopoliittisesta impivaaralaisuudesta. UKK oli loistava sanankäyttäjä, mutta en tiedä oliko tuo metafora kovin onnistunut, siitähän paistoivat liian selvästi läpi presidentin omat valtapyrkimykset. Persuja ja muitakin populisteja sen sijaan voi syyttää impivaaralaisiksi monestakin syystä.
Kansi Akseli Gallen-Kallela
Veljekset pakenivat Impivaaraan lain kouraa, rovastia ja ehkä vallesmanniakin. Persutkin haluavat rajat sulkemalla paeta EU-direktiivien ja maahanmuuttajien saavuttamattomiin, omaan tunkkaiseen lintukotoonsa. Veljekset pakenivat piilopaikkaansa myös sivistystä, sen keskeistä lähtökohtaa lukutaitoa. Vaikuttaa siltä, että persutkin haluavat paeta sivistystä eli kaikkia uusia ulkoa tulevia vaikutteita.
Olen monta kertaa miettinyt, miksi Kivi panee juuri Timon suuhun tämän kauniin ja syvällisenkin laulun. Timohan on veljeksistä tyhmin, hän oppii viimeisenä lukemaankin. Tästä en halua vetää suoraa analogiaa persuihin tai populisteihin, koska en halua pilkata liikaa Timo Juhaninpoika Jukolaa, kunnon miestä. Impivaaraan muuttaminen sen sijaan ei ole Timon keksintö, vaan Laurin, joka on veljesten terävimmästä päästä.
Mutta miksi juuri Timo Laulaa tämän herttaisen oravalaulun. Kun veljeksistä älykkäin eli Eero laulaa, hän laulaa pilkkalaulua. Hän pilkkaa usein veli Juhania, mutta huikeimmin kuitenkin Rajamäen rykmenttiä eli Kaisaa, Mikkoa ja näiden lapsia: ”Aisoiss’ Kaisa nuuska-naama/Itse olla tykkää,/Mikko, purren mälliänsä,/Sauvall’ perään lykkää.” Älykäs pilkkaa mieluummin kuin herkistelee. Ja voihan olla niinkin, että Timo, myöhemminkin huono lukija, edustaa runouden suullista perinnettä, ei kirjallista. Siinä hänen ansionsa.
Tarinan lopussa Eerokin vakavoituu. Hänestä on tullut jahtivouti ja hän kirjoittelee lehtiinkin. Hänen vaimonsa on liinatukkainen, uskovainen Seunalan Anna, joka kirjan lopulla laulaa herkän Sydämeni laulun.
Wäinö Aaltonen ja A. Kivi
Vielä yksi kohtaus Seitsemästä veljeksestä on syytä ottaa tässä esiin. Impivaaralaisten ja yhteiskunnan välille syntyy sovittamaton riita, niin ainakin veljekset ajattelevat. Välttääkseen lain kouran he päättävät pestautua armeijaan ja lähtevät marssille kohti Heinolan pataljoonaa, joka äkseeraa Parolan nummella. Viertolan tiellä heitä vastaan tulee nimismies jahtivouti mukaan. Veljekset säikähtävät, mutta vallesmanni rauhoittaa heitä sanomalla, että mikään rangaistus ei odota heitä.
Nimismiehen puhe mykistää veljekset: ”Mutta veljekset seisoivat tien vieressä kuin seitsemän suolapatsasta, seisoivat ja katsoivat tuota menoa. Sanaakaan hiiskumatta ja arvellen mitä heidän piti aattelemaan kaikesta tästä, seisoivat he ja tuijottelivat poistuvien perään, kunnes nimismiehen rattaat katosivat kaarevalla tiellä.”
Hiljaisuuden katkaisee veli Timo omaan naiiviin tapaansa: ”Kuinka se komsarjus on vanhettunut sitten kuin viimeksi näimme hänen Kuokkalan korvessa äitimme ja kylänväen kanssa” Timo viittaa veljesten ensimmäiseen lapsuuden ajan pakoretkeen, joka kerrotaan romaanin ensimmäisessä luvussa. Näin Kivi avaa hienosti näkymän tästä käännekohdasta sekä tulevaan että menneeseen. Tästä kuitenkin alkaa veljesten paluu sivistyneeseen maailmaan kymmenen vuoden korpivaelluksen jälkeen.
Loistava suomentaja ja kirjallisuudentuntija J.A. Hollo pohtii esseessään Käännekohta suurissa romaaneissa myös tätä Seitsemän veljeksen käännekohtaa. Hän arvelee, että vallesmannin puheessa kuuluu kirjailija, Kiven, ääni. Ja mikä ettei. Vallesmanni sanoo: ”Kuinka hyvänsä, mutta onpa minua hullua vähän miellyttänyt tuo sudenpoikasten elämä. Ha, ha, ha! Noh, noh, leikki saakoon sijansa, pudas leikki.”
Mutta takaisin populisteihin. Mistähän tulisi se komsarjus, joka meillä ja muualla järkevällä puheella pysäyttäisi näiden marssin ja saattaisi heidän sivistyksen pariin.
Hyvinpukeutunut kriitikko 