Ihmisen jälkeistä elämää ja katutaidetta

oHelsingin Taidehalli – IC-98: 2016-2018. Avoinna 5.8. saakka, ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la, su 11-17.

HAM, Helsingin taidemuseo – Graffiti. Avoinna 9.9. saakka, ti-su 11-19.

IC-98 eli Patrik Söderlundin ja Visa Suonpään muodostama taiteilijaduo on jo kymmenisen vuotta ollut suomalaisen video- ja animaatiotaiteen kärkitekijöitä. Heidän aiheenaan on luonto, sekä ihmisen että koko maailmankaikkeudenkin tulevaisuus. He ovat luoneet tulevaisuuteen näkymiä, jotka eivät aina ole olleet pelkästään positiivisia.

Helsingin Taidehallin näyttely esittää näkymiä ihmisen jälkeiseen elämään. Teokset ovat huolellisesti rakennettuja animaatioita ja videoita, komeita. Kuitenkin niiden sanoma panee pohtimaan tekojemme seurauksia, tulevaisuutta.

Kuvanveistosalia hallitsee teos Nekropolis, suurikokoisella kankaalle heijastettu animaatio, jota tehostaa mahtava äänimaailma. Nekropolis tarkoittaa kuolleitten kaupunkia. Lähtökohtana on brittiläisen 1800-luvulla eläneen taideteoreetikon John Ruskinin ajatus siitä, että ihmisten sielut kohoavat savuna ilmaan. Myös tunnetun Raamatun kuvittajan ja ilmestyskirjan visioiden luojan Gustave Dorén vaikutus näkyy taustalla.

Mielenkiintoinen projekti on Khronoksen talo. Taiteilijat hankkivat Pöytyältä hylätyn talon ja aitasivat sen niin että yleisö ei pääse edes piha-alueelle. Tavoitteena on että aika tekee rauhassa tehtävänsä ja hävittää vähitellen ihmisen jäljet. Tuloksena on vaikuttavia kuvia katoavaisuudesta ja turhuuksien turhuudesta.

Talon hankkimiseen ja suojelemiseen liittyvät asiakirjadokumentit ovat oma lukunsa. Ne ovat paljolti byrokraattien proosaa, mutta teokseenhan nekin kuuluvat.

Roomalainen runoilija Ovidius sanoi, että kaikki muuttuu, mutta mikään ei häviä. Tästä lähtökohdasta on rakennettu videoteos Omnia mutantur. Se kuvaa tai esittää erilaisia muodonmuutoksia. Ehkä siinä on myös toivon siemen: metamorfoosit voivat johtaa myös paluuseen.

Muodoltaan ja sävyltään muista teoksista poikkeaa kuvanveistosaliin sijoitettu kuvakudos tai ryijy. Sen värikäs kokonaisuus esittelee kasveja, jotka selviävät ilmastonmuutoksesta ehkä paremmin kuin ihminen.

Omnia

IC-98: Omnia mutantur, 2018

Katujen taidetta

Graffiti syntyi Yhdysvalloissa kohta 40 vuotta sitten. Se oli nuorten ihmisten laji, tarkoituksena oli tuoda uutta, nuorison omakseen kokemaa kuvastoa katutilaan, vallata se. Itse asiassa se on sukua talonvaltaukselle, joka syntyi samoihin aikoihin.

Graffititaiteilijoiden kohteina olivat metrojen ja junien vaunut, asemat ja erilaiset varastoalueet. Voi sanoa, että yhtenä tavoitteena oli tuoda eloa rujoon kaupunkiympäristöön. Maalaukset tehtiin yleensä yöllä, salaa. Rikollista puuhaahan se alun perin oli.

Pian alkoi kuitenkin taidemaailman vaikuttajien kuolemansyleily. Grafitteja alettiin arvostaa ja niistä tuli myös kaupallisia menestyksiä kuten newyorkilaisen Keith Haringin teoksista.

Kun kuulin, että HAM on ottanut kesänäyttelykseen graffitin, ajattelin, että nyt nähdään kuolemansyleilyn viimeinen, suomalainen näytös. Graffitteja tuodaan arvostettuun museoon, ja kuusikymppinen veteraani kutsutaan tekemään teos myös ulkotilaan.

Rohkaistuin kuitenkin menemään HAMiin ja ilahduin näkemästäni. Kokonaisuus on rakennettu museaalisesti kiinnostavalla tavalla. Materiaali on monipuolista: kotimaisia ja ulkomaisia teoksia, valokuva- ja videodokumentteja. Yleisöllekin on annettu mahdollisuus kokeilla kykyjään.

Näyttelyn julkaisukin on onnistunut. Se valottaa monelta suunnalta lajin kehitystä meillä. Yksi huomautus kuitenkin on paikallaan. Graffiti ei tullut meille vuonna 1984, vaan jo kolme vuotta aikaisemmin 1981. Tuolloin joukko helsinkiläisiä taideopiskelijoita koristeli betonisen ja rujohkon Malminkartanon aseman.

Noita teoksia ei vielä kutsuttu graffiteiksi, edes taideopiskelijat eivät ajatelleet tekevänsä niitä. Kaikki graffitin ainekset kuitenkin olivat mukana: teokset tehtiin rautatieasemalle salaa yöllä, vartioita piileskeltiin laiturin alla ja lopulta kukaan ei saanut tietää tekijöitä.

Tietenkin kaupungin byrokraatit halusivat poistaa maalaukset, mutta kaupunkilaiset halusivat niiden säilyvän. Nyt ne ovat jo kadonneet.

SEIS_EGS_HELSINKI_2018_1

Seis & EGGS: Helsinki 2018

Näyttelykuvia

IJUL_03Isaac Julien: When the Tree Blooms, 2010

Helsingin Taidehallissa oli muutama vuosi sitten esillä brittiläisen Isaac Julienin koko tilan täyttävä videoinstallaatio. Se kuvasi Kiinan yläluokan elämää ennen kommunismin aikaa. Nyt tuota samaa materiaalia on esillä valokuvien ja pienen videon muodossa Galerie Forsblomissa. Näyttely tarjoaa pienen välähdyksen tuosta mittavasta teoksesta. Avoinna 12.8. saakka.

john-krner-space-train-leaving-earth-hd

John Körner: Space Train leaving Earth, 2018

Espoon nykytaiteen museossa EMMAssa on parhaillaan esillä tanskalaisen John Körnerin pakolaisuuteen viittaava installaatio. Helsinki Contemporary esittelee parhaillaan saman taiteilijan maalauksia. Teosten hahmot on asetettu erilaisiin tiloihin, myös kosmisiin ulottuvuuksiin. Avoinna 8.7. saakka.

Flower # 5

Ullamaija Hänninen: Flower, 2018

Helsinkiläisen Ullamaija Hännisen valokuvat tavoittelevat barokin henkeä – ja saavuttavatkin sen. Hienoissa kuvissa on kukkaloistoa ja hedelmien runsautta, mutta samalla myös kuihtumista ja mätänemistä. Runsaus ja yltäkylläisyys rinnastuvat turhuuksien turhuuteen kuten barokin asetelmissakin. Avoinna Galleria Katariinassa 17.6. saakka.

Artikkeli julkaistu Demokraatissa 14.6.2018.

Mainokset