Kiveen piirrettyjä – ja pellille

Litografia, erityisesti sen kivipiirrosversio (grafiikka joka painetaan kalkkikivilaatalta) on elänyt meillä jo usean vuoden ajan renessanssia. Asialla on vanhoja konkareita, mutta myös taitavia nuoria tekijöitä on tullut mukaan buumiin. Yksi lajin konkareista on Matti Hintikka, jonka teoksia on parhaillaan esillä Galleria Duetossa (22.10. saakka).

Hintikka on paitsi taiteilija myös ammattivedostaja. Tämänkin vuoksi hänen teoksensa ovat teknisesti huikeita suorituksia. Mutta on teoksissa ilmaisuvoimaakin. Värilitot ovat vapaamuotoisen abstraktin taiteen huonetta ja sukua. Muodot ovat järkälemäisiä, sanan mukaisesti kivestä syntyneitä.

Vaikka vedokset ovat vapaamuotoisen abstrakteja, niistä voi löytää helposti maisemallisen lähtökohdan. Itse asiassa ne tuovat mieleen Werner Holmbergin (1830-60) suomalaisten maisemien sammaleiset ja jäkäläiset kalliot. Niiden mukana Hintikan taiteeseen tulee selvä romanttinen vivahde; romanttisuushan on usein liitetty vapaamuotoiseen abstraktiin taiteeseen.

Professori Ville Lukkarinen on sitä mieltä, että Holmberg ei edusta romantiikkaa, vaan hänen taiteensa on poeettista realismia. Tuota en käy kiistämään, vaikka omissa mielikuvissani Holmbergin tuotanto liittyy ainakin osittain 1800-luvun alun romantiikkaan. Ehkä Hintikan teokset ovat romanttis-poeettista abstraktismia.

Hintikka Abra

Abra, 2017

Romantiikan tuo mieleen myös Harri Leppäsen litografioiden näyttely. Siihen viittaa ainakin teosnimi Caspar David Friedrichiä etsimässä. Etsinnän kohdehan oli saksalaisen romantiikan puhdasverisin edustaja (1774-1840). Hän on jostain syystä – tai toisaalta ymmärrettävistäkin – kiinnostanut suomalaisia taiteilijoita, yhtä hyvin valokuvaajia kuin käsitetaiteilijoitakin, ainakin 1980-luvulta lähtien. Hän välittääkin hienolla tavalla luonnon mystisiä tunnelmia.

Leppänen ei kuitenkaan heittäydy suin päin romantiikan syövereihin. Hän tarkkailee sitä etäältä kuten muitakin taidehistorian kausia. Mutta värisävyt ja valöörit elävät hänen vedoksissaan sävykkäästi, kaikessa on luontevuuden ja pinnistelemättömyyden tuntu. Käsittääkseni nämä eivät oli kivilitoja vaan offset-pelliltä vedostettuja. Leppänen on Hintikan tavoin myös ammattivedostaja, joten tekninen taituruus näkyy hänenkin teoksissaan.

Erilaisten materiaalisten ja kolmiulotteisten kokeilujen jälkeen Leppänen on palannut paljolti lähes neljän vuosikymmenen takaiseen abstraktiin tai ainakin lähes ei-esittävään ilmasuun, siihen josta hän aloitti – tai ainakin siihen josta minä hänet opin tuntemaan. Minua se ilahduttaa kovasti; on kuin tapaisi vuosikymmenten jälkeen vanhan hyvän ystävän. Tietenkin nuo kokeilutkin olivat kiinnostavia.

Harri Leppäsen litografioita on esillä Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa 22.10. saakka.

2015-Harri-Leppänen-Caspar-David-Friedrichiä-Etsimässä-litografia-63x93

Caspar David Friedrichiä etsimässä, 2015

Vielä on pari päivää aikaa käydä katsomassa Hanna Westerbergin näyttely Taidesalongissa. Näyttelyn nimi on Modernismin tytär. Aivan kiltti tyttö Westerberg ei kuitenkaan ole. Hän kulkee omia teitään miten haluaa. Suurikokoisissa maalauksissa on valoa, mutta myös monia kerrostumia.

Mainokset