Onko väline viesti?

Taina Kokkosen puupiirroksissa (Duetto 2.7. saakka) on jotakin hyvin lumoavaa ja puoleensa vetävää, annos erotiikkaakin. Muodot on saatu luonnosta, kasveista. Ne ovat kuitenkin tunnistamattomia, ainakaan minä en niitä tunnistanut. Ehkä kysymys on kasveihin liittyvistä pienoismaailmoista, niistä jotka ovat emien ja heteitten lähellä.

Toisaalta kasvien nimillä ei ole väliä. Teoksia voi katsella myös abstrakteina. Luonnosta saadut muodot antavat vain ”tekosyyn” rakentaa värien ja muotojen yhteispeli, johon katse kiinnittyy. Myös valovaikutelma on keskeisessä osassa vedoksissa. Ja neljäntenä elementtinä on vielä voimakas tilan tuntu.

Puupiirroksissa värit vaihtuvat liukuen toisikseen. Sävy on hienostunut, mutta joskus aggressiivisetkin muodot tuovat mukaan kiinnostavaa rosoa. Kauneuttakaan ei ole olemassa ilman sen vastakohtaa mikä se sitten onkin.

TainaK

Taina Kokkonen: Valolla jaettu, kohopaino 2017.

Taina Kokkosen puupiirrosten vedossarjat ovat pieniä, vain kaksi tai kolme kappaletta. Pienet sarjat ovat yleistyneet viime vuosien suomalaisessa grafiikassa. Tavoitteena ei enää ole myydä mahdollisimman monta samanlaista teosta mahdollisimman monelle asiakkaalle kuten suomalaisen originaaligrafiikan uranuurtajat Gallén ja Simberg ajattelivat. Miksi taiteilijat sitten valmistavat teoksensa hankalalla ja aikaa vievällä tekniikalla? Miksi ei maalata? Mikä on se lisäarvo, jonka graafinen menetelmä teokselle antaa?

Väline on viesti.” Näin väitti kanadalainen kulttuurifilosofi Marshall McLuhan, josta 1960-luvulla tuli eräänlainen viestintäguru ainakin läntisessä maailmassa. Hänen teoksensa Ihmisen uudet ulottuvuudet suomennettiinkin kohtalaisen pikaisesti. McLuhan väitti, että välineet, ihmisen jatkeet tai ulottuvuudet muokkaavat kulttuuria eikä päinvastoin.

Onko väline viesti myös taidegrafiikassa? Ja mikä näiden välineiden viesti on? Graafikothan häivyttävät usein välineensä näkyvistä tai muuten koettelevat sen rajoja. Taina Kokkosenkaan vedoksissa ei ole puupiirroksille tunnusomaista rosoista leikkausviivaa.

Graafikot itsekin haluavat unohtaa tekniikan merkityksen. Olen ollut mukana useammankin grafiikan katselmuksen suunnittelussa. Ja aina taiteilijajäsenet aloittavat palaverin sanomalla painokkaasti: ”Nyt ei sitten puhuta tekniikoista mitään.” Mutta aina tekniikka kuitenkin tulee mukaan, siitä ei päästä mihinkään. En tiedä pitäisikö.

Grafiikan valmistaminen on vaativimmillaan pitkä ja monivaiheinen prosessi. Jo tuo prosessi on kiehtova. Graafikoissa pitää ainakin jossain määrin olla filosofin vikaa. Kaiverretaan tai syövytetään, otetaan koevedos ja kaiverretaan tai syövytetään lisää. Jokainen väri painetaan eri laatalla, ja tällöin värien osuessa päällekkäin syntyy uusia värejä. Lopullinen kuva syntyy erilaisten kuvien päällekkäisyydestä; grafiikka on kerroksellista.

Mutta miten katsoja, joka ei ole perehtynyt menetelmiin, näkee tuon kaiken tai edes häivähdyksen siitä. Eihän sitä välttämättä tarvitse nähdäkään. Riittää kun teos koskettaa. Kun kuitenkin katselee grafiikkaa pitkään, paljon ja tarkasti, myös tuo kerroksisuus alkaa hahmottua, varsinkin väreissä alkaa nähdä syvyyttä.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s