Ateneumin rappukäytävä

Ateneumin Mikonkadun puoleisen rappukäytävän ohi kulkeminen herättää minussa aina nostalgisia muistoja. Vajaat puoli vuosisataa sitten istuin siellä odottamassa tulevaa vaimoani Johannaa, joka opiskeli taideteollisessa. Poltin savukkeen toisensa jälkeen ja kävin pitkiä keskusteluja sekä Ateneumin opiskelijoiden että opettajien kanssa. Siellä opin nykytaiteesta paljon enemmän kuin Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksella.

Tuo rappukäytävä tuli mieleeni kun kiertelin Kimmo Kaivannon näyttelyssä Sara Hildénin taidemuseossa. Rappukäytävään liittyy kasku, jonka kertoi taidegraafikko Kauko Rantala, Johannan eno. Ensin muistin, että sen päähenkilö oli Kaivanto, mutta muistini korjasi asian: päähenkilö olikin kuvanveistäjä Raimo Utriainen, Rantalan opiskelutoveri.

Utriainen oli ennen Taideakatemian Kouluun tuloaan opiskellut jonkin aikaa teknillisessä korkeakoulussa. Kerran Ateneumin rappukäytävään tuli kaksi teekkaria, entisiä opiskelukavereita. He olivat tulleet tapaamaan Utriaista ja naukkailivat Koskenkorvaa odotellessaan. Kesken kaiken yksi teekkareista sanoi: ”Hei, älä juo kaikkea, säästetään sen verran, että saadaan Raimo mukaan.” Näin Utriaiselle jäi vauhditusryyppy ja hän liittyi iloiseen joukkoon.

Mutta yksi muisto Kauko Rantalasta liittyy Kaivantoonkin. Hän ei pitänyt tätä erityisemmin arvossa. Kaivanto oli hänen mielestään ennen kaikkea mainosmies. Modernististien kasvatille hänen teoksensa olivat liian litteräärejä, kirjallisia. Mainosgraafikoksihan Kaivanto alun perin opiskelikin, mutta niinhän moni muukin teki. Mutta sitten maailma, taidemaailmakin, muuttui ja Kaivanto solahti siihen sujuvasti mukaan.

Historian ironiaa on, että Kaivannolla on parhaillaan esillä laaja muistonäyttely Sara Hildénin taidemuseossa. Rantala sen sijaan on miltei unohdettu, vaikka hän parhaimmillaan teki hienoa intiimiä grafiikkaa. Unohdus johtuu ehkä hänen varhaisesta kuolemastaan ja tuotannon hiipumisesta jo ennen sitä. Toisaalta taidegrafiikka on aina ollut marginaalissa ehkä 1980-luvun nousukautta lukuun ottamatta. Unhoon ja varjoon on jäänyt monia hienoja graafikoita. Jonkun pitäisi kaivaa ne esiin.

Kimmo Kaivanto, Tampere 1982

Kimmo Kaivanto, Tampere 1982, kuva Petri Nuutinen

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s